Kuolevien Naisten Kirjeitä: Jatko-osa 3 

13.09.2023


Moikka Ellu

Pesin olohuoneen ikkunat, joihin voimat tai into ei riittänyt keväällä. Tällä kertaa pesin myös välit, koska on pariton vuosi.

"Se on epäloogista", totesin puolisolleni, jota taas kerran muistutin, että parillisina vuosina ei tarvitse pestä kuin ulko- ja sisäpinnat, mutta parittomina vuosina pestään myös välit. "Systeemi meni sekaisin silloin yhtenä parittomana vuonna, kun asennettiin nuo uudet sälekaihtimet. Ne asentajan sormenjäljet…"

Rakas siippani tyytyi ihailemaan kätteni jälkeä: "Onpas ne nyt kirkkaat!"

Yritin jatkaa:

"Kerran viikossa pitää vaihtaa pyyhkeet ja pestä vessat."

"Imurointi riittää kerran kahdessa viikossa tai tarpeen mukaan useammin."

"Lakanat vaihdetaan joka toinen viikko. Samalla ois hyvä ravistella peitot ja tyynyt ulkona."

"Lattiat mopataan ainakin jouluksi ja juhannukseksi, useamminkin, jos siltä näyttää."

"Uuni ja liesituuletin…"

"Martta." Mies vilkaisi minua hajamielisesti hymyillen. Eikä käsittänyt. Vai käsittikö sittenkin? Toisaalta toivon niin, toisaalta taas en. Tekee sitten, kuten parhaaksi näkee.

Ja kuitenkin, kun silitin tuulessa kuivuneet raikkaat ikkunaverhot, en voinut olla miettimättä, olenko tekemässä tämän vuoden päästä, saati kahden.

No ehkä tuuletus riittää ensimmäisenä vuonna… Sitten jos keksisi viedä ne vaikka pesulaan.


Voi hyvin, ylihuomenna nähdään!

-Emmi

Blogisarja (tauolla)

Tarinallinen blogi "Kuolevien naisten kirjeitä" perustuu kahden, nykylääketieteen valossa parantumatonta syöpää sairastavan naisen kirjeenvaihtoon. Tarina alkaa Ellun sairastumisesta aivosyöpään. Emmi puolestaan sairastaa aivoihin levinnyttä rintasyöpää jo kuudetta vuotta.

Blogimuodossa ilmestyvä "Kuolevien naisten kirjeitä" on jatkoa Emmin tarinalle kirjassa Kolmas viikko (© 2022 Mesiä, Ulla-Maria). "Kuolevien naisten kirjeitä" -blogisarja on myös itsenäinen teos, jonka kirjoittajat ovat Ellu Lasarike (bloggarinimi) ja Ulla-Maria Mesiä.

Ellu

Parantumaton aivosyöpä. Pitää rom komista, hämärästä valosta ja raskaasta musiikista. Rakastaa perhettään niin paljon, että ajatus heistä luopumisesta saa aikaan tuskan huudon.

Emmi

Aivoihin levinnyt krooninen rintasyöpä. Tykkää kotoilusta ja elämän ihmettelystä. Heittäytyjä. Hulluna mieheensä ja tyttäriinsä, joiden nuuhkimisesta lähes riippuvainen. Ikuinen kehittäjä, nykyisin hurahtanut kokemustoimijuuteen. 

Kaikella on aikansa. Tämä blogisarja on toistaiseksi tauolla. Kiitos, että olet seurannut Ellun ja Emmin kirjeenvaihtoa. Toivon, että lukukokemuksesi on tuonut sinulle uusia ajatuksia. 

Minulla on menossa uusi kirjoitusprojekti, jonka pääkohderyhmänä ovat lapset. Mahdollinen uusi kirjani saattaa kiinnostaa myös erilaisia mummo- ja pappahenilöitä... :) Jos kiinnostaa, niin lähetä minulle postia osoitteeseen ullamaria.mesia@nytkun.com niin saat ensimmäisten joukossa tietää mahdollisen uuden kirjani julkaisusta. <3

Voi hyvin! Terveisin, Ulla-Maria