Kuolevien Naisten Kirjeitä: Osa 1

Tarinallinen blogi "Kuolevien naisten kirjeitä" perustuu kahden, nykylääketieteen valossa parantumatonta syöpää sairastavan naisen kirjeenvaihtoon. Tarina alkaa Ellun sairastumisesta aivosyöpään. Emmi puolestaan sairastaa aivoihin levinnyttä rintasyöpää jo kuudetta vuotta.

Blogimuodossa ilmestyvä "Kuolevien naisten kirjeitä" on jatkoa Emmin tarinalle kirjassa Kolmas viikko (© 2022 Mesiä, Ulla-Maria). "Kuolevien naisten kirjeitä" -blogisarja on myös itsenäinen teos, jonka kirjoittajat ovat Ellu Lasarike (bloggarinimi) ja Ulla-Maria Mesiä.

Ei voi olla totta Emmi!

Tätä kirjettä en olisi halunnut kirjoittaa, mutta here we go. Päästäni löytyi syöpää.

Yhtenä hetkenä olin niin asiantuntijaa ja pätevä terapeutti ja nyt juuri ja juuri saan sanottua nimeni. Voi perse. Se on muuten heti ummella.

En ole muuten ikinä mennyt ambulanssilla piipaa ensiapuun, mentiin lujaa. Diagnoosin sain tunnissa ja kahden sisällä oli kaksi lääkäri jo kertonut, että en saa ajaa autolla. Kuningatar ei ole ennenkään juuri autolla ajanut, sitä varten on rakas kuski. Mutta tuo ajamattomuus oli jostain syystä todella tärkeää, koska vuorokauden kuluessa sen oli viisi lääkäriä kertonut ja ilmoitus minusta mennyt jo Trafille. Tehokasta. Merkitty nainen.

Olisivat kertoneet, että tämä kaikki on unta, painajaista, josta herätetään ja sanotaan, että ähäkutti, selvisit juuri terapeutin loppukokeesta ja selvisit siitä pistellä 10/10 ja mitään kasvainta ei ole ja pääset kotiin ja puheesi palautuu. 

Pääsin kyllä kotiin, änkyttävänä, ja joku alter ego nousi puheessa pintaan, kaikkea paheksuva suomenruotsalainen täti, joka elää minussa. Voi Emmi, miten elämää jatketaan tämän kanssa? Miten sietää odotusta? Miksi tämä lopputyö? Eivätkö edelliset lopputyöni olleet tarpeeksi hyviä? Mitä minulta jäi kesken?

-  Raakile Ellu

Voi Ellu!

Kiitos, että sain soittaa sinulle heti kirjeesi saavuttua. Juuri sillä hetkellä en olisi saanut sanaakaan kirjoitettua. Puhelimen ruudulla katsoin sinua silmät itkuisina ja suu pyöreänä. Ei niitä ole, sanoja, tai kaikki sanat ovat kuin märkiä lumihiutaleita, jotka sulavat mustaan marraskuiseen asfalttiin.

Olemme käsittämättömän edessä: "Yhtenä hetkenä olin niin asiantuntija", kirjoitit. Yhdellä hetkellä minä taas olin niin kokemusasiantuntija, "erityisalana" aivoihin levinnyt parantumaton rintasyöpä. Nyt olen tärisevä, ystävän puolesta hätääntynyt pieni ihminen, joka ei tiedä, miten tässä roolissa pitäisi olla tai ajatella, miten käsitellä jotain, mitä ei käsitä.

Olen sairastamisen asiantuntija, en rinnalla kulkemisen. Tämän oivalsin jo kauan sitten, mutta että tällaistako tämä on, tuskaisen riittämätöntä?

Kaikista elämäni ihmisistä sinä? Sinä, joka et ole odottanut minulta mitään ja jonka edessä olen uskaltanut murtua kerta toisensa jälkeen ilman huolta siitä, miten kestät.

Tässä välissä join kahvit ja kävin viemässä roskat, lakaisin portaat rännästä. Ja päätin, että yritän, koska edelleen - taudin ja hoitojen tuhrimilla aivoillani - ajattelen. Todellakin. Koska olen ihminen, liiankin kova yrittämään. Yritän olla sinulle ystävä, joka on kokenut jotain samanlaista, vaikka kuitenkin niin erilaista.

"Miten elämää jatketaan tämän kanssa", kysyt.

- Hengitetään. Yksi hengenveto kerrallaan. Se riittää aluksi, mutta se on välttämätöntä. Elämä ympärilläsi ja sinussa jatkuu kuin itsestään, mutta koskaan enää se ei tunnu siltä.

"Miten sietää odotusta", kysyt?

- Keskittymällä siihen, minkä tietää ja tuntee juuri nyt. Siinä on kaikki ja se riittää.

"Miksi tämä lopputyö", kysyt. "Eivätkö edelliset lopputyöni olleet tarpeeksi hyviä? Mitä minulta jäi kesken?"

- En tiedä.

- Olivat.

- Ei mikään. Paitsi elämä. Se on aina kesken ja kesken se jää.

Kling-kling, mitä sanahelinää. Mikä "asiantuntija"!

Kiitos, että jaat tämän kanssani. Kaikkein raastavinta olisi, jos et kertoisi, jos vetäytyisit syöpäsi limaiseen pimeään yksin ja sulkisit korkin. Siten älä koskaan mene ummelle.

-  Emmi

Ellu 

Parantumaton aivosyöpä. Pitää rom komista, hämärästä valosta ja raskaasta musiikista. Rakastaa perhettään niin paljon, että ajatus heistä luopumisesta saa aikaan tuskan huudon. 

Emmi 

Aivoihin levinnyt krooninen rintasyöpä. Tykkää kotoilusta ja elämän ihmettelystä. Heittäytyjä. Hulluna mieheensä ja tyttäriinsä, joiden nuuhkimisesta lähes riippuvainen. Ikuinen kehittäjä, nykyisin hurahtanut kokemustoimijuuteen. Emmin tarinaan voit tutustua enemmän kirjassa Kolmas Viikko.